torstai 2. marraskuuta 2017

Maidotonta dippiä ja blogihuolia

Vihaan laittaa blogini ulkoasua kuntoon! Haluaisin tehdä ulkoasusta nyt mahdollisimman ajattoman, selkeän ja siistin. Olen vain todella tumpula noiden koodien tekemisessä, enkä aina edes ymmärrä mitä teen :D Pitäisi tilata joku ulkopuolinen tekemään tästä kiva, niin että kaikki miellyttäisi omaa silmää. Yritin sellaista jo pikaisella googletuksella etsiä, mutta en törmännyt yhteenkään joka tekisi blogeihin ulkoasuja. Vain bannereita ja tilauskuvia :/

Olen yrittänyt saada "muistoissa" sivua taas näkyviin kun joskus hienosti onnistuin sen poistamaan, mutta en vain saa. Olen kai siirtänyt sen joksikin alasivuksi tai jotain... pöh kun turhauttaa.


En tiedä mikä iloinen blogikärpänen minuun on nyt iskenyt, sillä tuntuu että voisin kirjoitella tänne melkeinpä joka päivä. On todella mukavaa istua koneella teekupposen ääressä ja jahkailla turhanpäiväisiä asioita. Instagramissa monet ovat pyytäneet että kirjoittaisin opinnoistani uudessa koulussa ja varmasti teenkin sellaisen postauksen, mutta en aivan vielä. Klinikkaeläinhoitajan opintoni ovat vielä niin alussa, etten tiedä mitä vielä keksisin. Satunnaisia sepityksiä opintojen kulusta saatan tehdä, mutta kunnollisen esittely-postauksen teen myöhemmin kun ajatukseni koulun suhteen ovat selvemmät.

En tiedä yhtään että paljonko täällä käy väkeä lukemassa tekstejäni, sillä tiastojen luvut ovat todella mitättömät, enkä usko että monikaan lukioistani enää seuraa meitä tätä kautta aktiivisesti, sillä en ole ollut aktiivinen bloginpitäjä :D
Kirjoittelen siitä huolimatta niin aktiivisesti kuin milloinkin tuntuu. Ehkä jokunen lukija tarttuu mukaan matkan varrella, jos juttuni tuntuu kiinnostavilta.


Olen tykästynyt todella paljon erilaisten kasvisten dippailuun. Nyt kun olen uskaltautunut maistamaan maidotonta "kermaviiliä" ei mahakipukaan enää estä näiden herkkujen syömistä iltaisin. Monesti olen aivan liian väsynyt tekemään mitään sen isompaa, joten innoissani käyn tuoreiden vihannesten kimppuun, ja kanit saavat tietysti herkuista osansa :)

Eilisellä iltapalalla oli:
-kukkakaalia
-retiisiä
-kurkkua
-porkkanaa
-selleriä
-kiinankaalia
-lanttua

Erillisissä kipoissa oli herkkusieniä sekä persimonin palasia. Kanit saivat kaikkia noita isossa valkoisessa kipossa olevia herkkuja (ei siis sieniä ja ylimakeaa hedelmää) sekä lisäksi vielä vähän erilaisia yrttejä mitä kaapissa sattui olemaan. Hupu-gerbiili sai myös pienen läjän tuoreita yrttejä ja ne tuntuivat maistuvan hyvin. Minusta on niin hauskaa kun voi "kokata" itselle ja eläimille samalla kertaa kaikkea hyvää natustettavaa :D


Dippinä toimi tällä kertaa Yosan Food Kaurafraiche ja se oli kyllä erinomaista ainakin america-jauhedipin kanssa! Olen myös kokeillut pariin otteeseen sitä Oatlyn iMat Fraichea ja siinä on ehkä parempi koostumus, mutta maussa ei ole paljoakaan eroa tähän edellä mainittuun :) Kelpo tuotteita siis molemmat!

Mukavaa torstaita kaikille!


3 kommenttia:

  1. Mä ainakin seurailen teitä myös täällä blogin puolella. 😄 Itseänikin tuossa äsken puraisi blogikärpänen, joten pitääpä itsekin alkaa kirjoitella useammin. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla! :) Pitääkin käydä lukemassa sun uusia tekstejä!

      Poista
  2. Teen ulkoasuja, bannereita ja muita töitä.
    Viimeisin toteutettu ulkoasu löytyy: http://www.salmiakkitassu.fi/

    VastaaPoista