tiistai 20. joulukuuta 2016

Nyt voi tilailla

Piparit tuoksuu ja joulukoristeet kimaltavat. Lahjaidet meinaavat loppua kesken, samoin rahat, ja kiire sen kuin painaa päälle. Ihanaa tämä joulun aika! ;D
Meillä pyörii kämpässä pupujen seassa iso kasa muuttolaatikoita. Ollaan muuttamassa heti joulun jälkeen uuteen kotiin, ja nyt on kamala kiire pakkaamisen kanssa. Windy ja Eetu muuttivat nyt täälläolomme loppuajaksi kylppäriin, sillä se on ainoa paikka missä ei ole listoja, ja ne maistuvat tuolle termiitti neidille paremmin kuin hyvin. Olen saanut Windyn tekemät koloset nyt umpeen, joten en ota riskiä että se alkaa jyystämään niitä uudelleen. Olen kyllä jo ihan täpinässä tulevan asuntomme vuoksi! Hauskaa kun vuokraemännällä on kaksi todella suloista sheltiä ja yksi kanivanhus, ylimässä kerroksessa asuvalla tytöllä on ihana sekarotuinen koira (näyttää ihan mustalta samojedilta) ja nyt sinne muuttaa neljä pitkäkorvaa mun mukana. Niilokin pääsee nyt useammin luokseni vierailulle, sillä se on isompi asunto kun tämä edellinen. Meillä on kanien kanssa myös piha käytössä! Saan laitettua pupusille ulkohäkit ja hypytettyä esteitä :D Voi miten odotankaan että päästään treenailemaan hyppyjä! Minulla tulee olemaan käytössä myös sauna ja pyykinpesukone (kenellä opiskelijalla on sauna!) Hihiii uusivuosi siis vietetään jo uusissa tunnelmissa uudessa kodissa :)
























Olen ollut viikonlopun ja koko tämän alkuviikon ihan ihmeissäni. Loin viime torstaina instagramiin kolmannen tilini @tapsus.art ja se on omistettu kaikille piirrustus- ja maalaustöilleni. Se tili on saanut todella lyhyessä ajassa ihan älyttömästi seuraajia. Sunnuntaina ylittyi jo 300 seuaajaa! :0 Olen ollut ihan ihmeissäni, sillä ajattelin että seuraajia tulee puolessa vuodessa korkeintaan se 100 :,D
Minulle on tullut ihan älyttömästi kyselyitä että tekisinkö mahdollisesti näitä töitä tilauksesta. Olen tässä nyt parisen päivää asiaa harkinnut, ja totesin että voisin minä niitä tehdäkkin jos ihmiset niitä oikeasti haluavat. En tietenkään tee niitä ilmaiseksi, vaikka monet kyselijät niin varmasti toivoisivat, mutta on ymmärrettävä että jokainen piirrustus ja tekemäni työ vie minulta paljon aikaa ja kuluttaa kaikkia piirrustusvälineitäni. Olisi siis todella tyhmää istua puurtamassa monta tuntia viikossa ilman että siitä saisi itse mitään ja välineetkin vain kuluisivat. Tällä hetkellä tilaustöihin liittyen viestipyyntöjä on tullut reippaasti yli 20 :D Jos siis olet innostunut tilaamaan minulta vielä tämän tiedon jälkeen, niin klikkaappas auki tuo sivu Tilaustöitä niin pääset tutustumaan ohjeisiin miten saisit sellaisen tilattua :)

Joitakuita voi hämmästyttää tuo "suuri summa" jota töistäni pyydän. Minusta se on kuitenkin kohtuullinen, sillä katselin erilasiten muotokuvien hintoja ja monet niistä huitelevat 50-100€ välillä, ja jotkut ovat vieläkin kalliimpia. En kuitenkaa koe olevani vielä tarpeeksi hyvä, joten en pyydä tuon enempää. Tietysti taitojen kehittyessä voi tuota hintaa hivuttaa sitä mukaa ylöspäin :)
























Hyvää joulun odotusta! <3 
  


2 kommenttia:

  1. Vau! Oletpas hyvä piirtämään. Itselleni ei juurikaan ole suotu taitoa tuossa, joten aina ihastuksesta huokaillen katselen toisten tekemiä töitä ♥

    Ja täytyy sanoa, että mielestäni hinta jota pyydät piirroksista on suorastaan halpa, sillä kuten itsekin kirjoitit, niin piirroksista pyydetään huomattavasti suurempiakin summia. Kyllähän piirtämiseen kuitenkin saa kulumaan niin aikaa kuin vaivaakin, joten kohtuullista vain pyytää asiallista hintaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Juu ihan totta että töistä pyydetään paljon enemmän kuin mitä minä pyydän. Voihan tuota hintaa sitten nostaa kun taidot parantuvat :D

      Poista