torstai 22. syyskuuta 2016

Peeka tuli taloon!


Saanen esitellä teille uuden perheenjäsenemme Peekan <3 :


Tämä tyttönen on kasvattinimeltään Ninja's Beek-a-Boo, meille tutummin Peeka :)
Tyttö on Pupuninjat -blogista tutun Vila tyttösen lapsi. Neitokaisen isä Alvin ja veli Melman asustelevat Anniinan ( Roborabbit ) kanilauman louna :) Anniina auttoikin suuresti siinä että Peeka löysi tiensä tänne, kiitos siitä vielä! <3

Syy miksi Peeka muutti meille:
Peeka siis muutti meille 18.9.2016 ensin kotikokeilu mielessä. Olin jo suunnitellut että Piitus tarvitsisi lajitoverin seuraa, sillä joka ilta oli sydäntäraastavaa katseltavaa kun Piitus tunki naamansa eteisen ja olohuoneen välisen portin aidanraosta ja tuijotti Eetun ja Windyn viipottamista monta hetkeä täysin liikkumattomana. Ensin ajattelin että voin myöhemmin yhdistää Windyn ja Piituksen, sitten kun Eetusta aika jättää (kamalaa ajatella sitä, mutta tottahan se on että jossain vaiheessa se tulee vastaan), mutta sitten ajattelin että Eetu saattaa elää hyvällä tuurilla vielä kaksikin vuotta <3 En siis voisi odottaa niin kauaa, sillä tiedän etten voi täyttää lajitoverin paikkaa Piituksen elämässä. Nyt kun Piitus on leikkaamisen jälkeen on rauhoittunut valtavasti, ajattelin että sopivan yksilön löytyessä toteutan tämän ajatuksen.


No tilaisuus tulikin ennen kuin ennätin sitä edes ääneen sanomaan :D Ihana sydäntenmurskaaja Peeka tuli syksyn ekoissa estekisoissa Ypäjällä vastaan omistajansa Hennan ( Banarama's kanit ) kanssa. Se oli aivan ihana suloinen pikku kipittäjä ja pitkä tovi siinä sitten pupuista juteltiinkin. Henna myös kertoi että Peeka oli etsimässä uutta kotia oman ajanpuutteen vuoksi, ja kun neiti on niin vauhdikas tapaus että tarvitsisi kodin jossa saisi paljon huomiota. Siinä sitten heti surin ja ajattelin että toivottavasti pieni löytäisi esteistä kiinnostuneen perheen ettei hauska harrastus jäisi.
Kotiin päästyä en saanut Peekaa pois ajatuksistani, sillä jokin siinä oli hurmannut minut täysin. Oli niin hassua kun Peeka tuli vaatimaan lisärapsutuksia hyvinkin näyttävästi kun olin siinä rupatelessa sitä samalla silitellyt ja lopettanut neitosen mielestä turhan aikaisin. Neiti oli myös niin rohkea ja kauniin näköinen nuori kanin alku, että ei siinä voinut kuin ihastua. Peeka pyöri noin viikon verran ajatuksissani ja minä punnitsin huonoja ja hyviä asioita, listasin plussia ja miinuksia. Lopulta uskaltauduin laittamaan viestiä Hennalle ja Katrionalle, sillä totesin ettei tämän ajatuksen kokeilu hullummaksi tee. ;D

Viestittelyjen jälkeen sovimme että Peeka lähtisi tänne kotikokeiluun ja siinä sitten selviäisi että tulevatko Piitus ja Peeka toimeen vaiko ei. Jos ne eivät olisi tulleet, olisi Peeka lähtenyt takaisin Hennan luokse uutta kotia etsimään.


Peeka ja Piitus alkoivat tottumaan toisiinsa kuitenkin todella nopeasti ja jo neljän päivän päästä ensi kohtaamisesta, uskalsin jättää kani kaverukset yhdessä ulkohäkkiin ulkoilemaan. Totutteluprosessi on siis oikein onnistunut, vaikka luultavasti vielä pitkään ne hakevatkin paikkojaan, varsinkin kun Peeka vielä kasvaa ja alkaa ilmaista mieltään paremmin.

Olen niin iloinen tämän projektin onnistumisesta! Tämä P-tiimi on kyllä todella kaunis ja kivan näköinen parivaljakko <3 Myöhemmin on tubeen tulossa video näiden kahden totuttelu-projektista, joten olkaahan kuulolla sielläkin!


(c) Oona K.
Meillä on Peekan kanssa jo yhdet estekisat takanapäin, ja ne menivätkin oikein mallikkaasti kolmella virheellä. Peekalta tuli tidella hienoja hyppyjä joten potentiaalia on varmasti ties mihin!
Windy taas sai viimeisen klassauksensa helpolta suoralta ja on nyt jo kv:ssä! :D On se vaan hurjan hieno tyttö!
Ensiviikon lauantaina suunnataankin sitten kolmikon kanssa kohti Pälkäneen kisoja, ja Peekan eno Vincent tulee pitkästä aikaa mukaan myös.

Mitäs muuten pidätte tästä uudesta ulkoasusta? :) Minusta se on ihanan syksyinen ja olen niin iloinen että löysin viimein aikaa uudistaa sen kamalan vanhan bannerin!





8 kommenttia:

  1. Ihanaa, että Peeka löysi tiensä tänne!! <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, täytyy itsekkin myöntää :D Peeka on Piitukselle täydellinen kumppani joten olen todella iloinen tästä ratkaisusta!

      Poista
  2. Peeka löysi kyllä arvoisensa kodin :) Ei harmita vaikka ikävä toki onkin. Terkkuja Jedi-sedältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Toivotaan että neiti viihtyy täällä :) Peeka lähettää terkkuja takaisin <3

      Poista
  3. Ihanaa, että Peeka löysi tiensä sun luokse. Oon todella iloinen sen uudesta kodista ja mahtavaa, kun neiti sai pupukaverin! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! Peeka on kyllä niin seurallinen pikkuneiti, että on ihanaa kun tämä kaksikko tulee toimeen ja saa seuraa toisistaan :)

      Poista